Tag Archives: leadership system

Toistettavuus tuo tuloksia

Yritys, joka pyrkii jatkuvasti kehittämään itseään ja toimintaansa, ajautuu varmuudella ongelmiin. Jatkuva parantaminen ja laadun hiominen eivät auta, kun liiketoimintamalli vanhenee ja menettää kilpailukykynsä. Yritykset, joista kehittyi maailmanlaajuisia markkinajohtajia esimerkiksi silloin, kun valokuvaus oli kemiaa, ovat nyt konkurssissa. Jatkuva kehittyminen ei pelasta elinkaarien murtokohdissa. Innovatiivista näkemyksellisyyttä tarvitaan, kun liiketoimintamallia kehitetään strategisesti. Kaikesta huolimatta tuloksen tekemisessä

Mikä on HR:n olemassaolon takoitus?

Kun ihminen löytää tarkoituksen työlleen, sen näkee ulospäinkin. Hän säteilee. Oli mielenkiintoista olla parin sadan henkilöstöihmisen kanssa juomassa ”tarkoituksen lähteestä” ja nähdä heidän säteilevän, kun maailman HR:n ykkösguru Dave Ulrich kävi kertomassa näkemyksensä siitä, miten HR voi luoda olennaista lisäarvoa toiminnallaan. Neljä kehityskaarta Ulrich näkee HR:llä neljä kehityskaarta. Ensimmäisen tason HR on henkilöhallintoa; palkat pitää