Tag Archives: johtamisen kehittäminen

Rajallinen käsitys estää johtamisen kehittymisen

”Johtamisen kehittämisessä on strateginen virhe nähdä vain se vain johtajan kehittämisenä.” Johtaminen on saanut viime aikoina huomiota. Pääministeri ehdotti sitä opiskeltavaksi jo peruskoulutuksen aikana. HS Talousosiossa 22.1. haluttiin keskinkertaisia johtajia esiin ja viimeksi 30.1. ehdotettiin suomalaisille talonpoikaista johtajuutta. Johtaminen on keskeinen menestystekijä. Erityisen tärkeää se on silloin, kun toimintaympäristö ja samalla onnistumisen tekijät muuttuvat. Niin

Vuosi johtajan elämästä

3.2. päättyi jälleen yksi vuosi johtajan elämästä – kaikille mausteilla. Ranskan kaunein kaupunki oli viikkoja paikoillaan seisoneen ilman seurauksena smogin harmaannuttama. Vahinko. Annecyn järven ympäröivät Alpit olivat sumun peittämiä. Maiseman jylhän kauneuden voi vain kuvitella. Paikallinen viisas kehotti menemään kilometrin korkeuteen; siellä aurinko paistaa. Ryhmä suomalaisia johtajia oli päättämässä vuoden kestänyttä kehitysponnistusta. Matka Annecyyn oli