Kuoriminen itkettää

Ihminen on kuin sipuli. Siinä on monta kuorta ja kerrosta. Aidon itsensä löytäminen edellyttää kerroksien läpi menemistä, kerrosten kuorimista sipulista. Se tunnetusti saa kyyneleet silmiin. Ehkä sen takia monet eivät ole halukkaita tekemään sitä.

Aamun Hesarissa pääkirjoitussivulla on ylösnostona teksti, jossa todettiin, että ”ihminen pyrkii hyvään – mutta vain omilla arvoillaan perusteltuna”.

Oikeudenmukaisuus. Kuka sitä nyt edes haluaisi vastustaa? Kun oikeudenmukaisuudeksi määritellään esimerkiksi se, ettei ole köyhiä, oikeudenmukaisuudella voidaan perustella tulonsiirrot. Verotus on nopein keino ottaa varoja köyhyyden torjumiseen. Otetaan pois niiltä, joilla on ja annetaan niille, joilla ei ole. Oikeudenmukaista.

Olemme nähneet historian aikana lähinaapureissa, että oikeudenmukaisuutta omilla arvoilla tulkiten voidaan luoda kilpailukyvyttömyyttä ja pysähtyneisyyttä, jopa terroria toisinajattelevia kohtaan. Talouden kone yskii ennen kuin pysähtyy. Köyhyyttä syntyy lisää ja lisää – paitsi ehkä eliitin salattuina etuina.

Voiko ”oikeudenmukaisten tekojen” tekeminen johtaa epäoikeudenmukaisuuteen? Voivatko omat arvostukset viedä harhaan? Voiko sisäisen äänen kuuntelu johtaa väärään?

Eilen kuuntelin radiosta keskustelijaa, joka puolusti Pohjois-Korean puheita ja toimintaa. Kun muut ihmettelivät sitä ja kun ”järkisyyt” keskustelijalta loppuivat, hän lopulta paljasti perusteensa: Pohjois-Korea on naapureihinsa Etelä-Koreaan, Japaniin ja niiden liittolaiseen USA:han verrattuna pieni. ”Olen aina pienemmän puolella isompaa vastaan. Olen aina herrojen valtaa vastaan. Ja tulen aina olemaan”, oli hänen viimeinen perustelunsa ja puolustuksensa. Puolustus tuli vakaumuksen äänellä suoraan hänen arvopohjastaan.

Pidämme arvoja ja arvostuksia tärkeinä. Ne ovat niin lähellä itseämme, että samaistamme itsemme niihin. Olemme yhtä arvojemme kanssa.

Monet meistä samaistuvat identiteettiinsä luullen, että se on aito minä. Identiteetti on joukko mielikuvia ja niihin liittyviä voimakkaita tunteita, joita ovat niin tuttuja varhaisten kokemusten ja vuosien vahvistamisen jälkeen, että koemme ne aidoksi itseksemme. Monet ovat valmiita kuolemaan ”oman elämän tapansa puolesta” mieluummin kuin muuttamaan sitä. Ruotsalaisia emme ole ja venäläisiksi emme halua tulla.

Voimme ihmetellä muiden uskomuksia ja arvoja näkemättä, että itsellämme on kuorimatta sipulista monta ulkopuolisten mielestä hullua uskomuskerrosta.

Samalla on hyvä muistaa, että ihminen tekee vain sellaisia asioita, joihin hän uskoo. Tämä on haaste johtamiselle, sillä tiedostamaton automaattisesti toimiva kapasiteettimme on puoli miljoonaa kertaa suurempi kuin tietoisen ajattelun kapasiteetti. Luoja on tehnyt tämän ihmisen parhaaksi; meidän ei tarvitse ajatella kävelemistä tai sitä, että olemme suomalaisia. Uskomuksemme ohjaavat meitä – ehkä enemmän kuin uskommekaan.

Aito johtajuus lähtee oman sipulin ja sen eri kerrosten hallinnasta.

Tiedostaminen on aina ensimmäinen askel kunkin sipulikerroksen hallinnasta. Tunteella koetut asiat muodostavat aivoihimme ja hermojärjestelmään pysyviä rakenteita. Sen vuoksi onnistuminen on erittäin urauttava kokemus; ryhdymme toistamaan sitä automaattisesti. Ellemme samalla tiedosta onnistumisen syitä, käytämme vasaraa työkaluna silloinkin, kun saha olisi parempi.

Tavat ovat ajatustapojen ilmentymiä, osa meidän automaattiohjausta. Ensin muodostamme tavat, ja sen jälkeen tavat hoitavat meidät. Onnistuakseen johtajan on siis kehitettävä itselleen onnistumiseen johtavat tavat, jotka kestävät satunnaiset takaiskut. Vaikka johtajilla keskimäärin onkin hyviä ”ohjelmistoja” ja tapoja, yhtä varmaa on se, että johtamisen vaateiden muuttuessa tarve uusien, paremmin toimivien ajatustapojen ja toimintamallien kehittämiseen on jatkuvaa.

Omien sipulinkuorien työstäminen on samalla oman egon kesyttämistä.

Ego on se osa mielestä, johon on nauhoittunut tunnetason kokemuksia. Nuo tunnetason kokemukset, asenteet, ajattelutavat, tunteet jotka koemme itseksemme, identiteettimme muodostaa sipulin kerroksista tulevan epäaidon äänen niin, ettemme kuule aitoa.

Ego puolustautuu ja se on vaativa, ja tarvittaessa jopa kovaääninen vaateissaan. Se toimii aikaisemmin uskomuksiemme vartijana, joka kieltää uusien ajatusten sisäänpääsyn. Ego on se meissä, joka pelkää – mitähän minusta nyt ajatellaan; olenko minä hyvä johtaja, jos annan periksi; minullehan ei noin puhuta; kuka täällä on pomo!

Ehkä sinun egosi on hienostuneempi. Ehkä se ohjaa niin ovelasti, ettet edes sinä sitä huomaa.

Sipulin keskuksesta löytyy aito minä. Jotta sen ääntä voi kuulla, antaa intuition ohjata ja auttaa johtajaa toimimaan aidosti, itsensä johtamis- ja kehittämisprosessin pitää kuoria epäaidot kerrokset sipulista.

Se merkitsee kyyneleitä.