Harvardin jakso tuo näkemystä ja innovatiivisuutta johtamiseen

Suomalaisjohtajat tekivät jokakeväisen pyhiinvaellusmatkan liikkeenjohdon ykköstemppeliin. Jälleen kerran visiitti Harvardiin oli vaivan väärti, vaikka Islannin tulivuoren tuhkat pysäyttivät paluumatkalaiset kolmeksi päiväksi New Yorkiin. Ryhmähenki tiivistyi ja huomasi, että jumiin voi jäädä moneen huonompaankin paikkaan. Senior Leadership in Action (SLA) -ohjelman osallistujat nauttivat älyllisestä stimuloinnista ja kevään kukkivista magnoliapuista.

Mikään ei korvaa strategista näkemystä. Strategioita ei kerta kaikkiaan pysty tekemään ilman selkeää näkemystä. Vaikka näkemyksettömälle ihmiselle sanoo suoraan, mitä tulee tapahtumaan, hän ei usko sitä.

Harvardin MBA-ohjelma on sata vuotta vanha. Kuitenkin sen on käynyt vain 12 suomalaista. Eikä Harvardin pitkää johtajaohjelmaa ole käynyt sen useampi. Se on vahinko, sillä monella tavalla Harvard Business School on liikkeenjohdon kehittämisen ykköspaikka. Vahinkoa paikkaamassa oli keväällä 2010 kaikkiaan 23 suomalaista johtajaa. He osallistuvat VIA Groupin organisoimaan vuoden mittaiseen seniorijohdon kehitysohjelmaan.


Temppeli ilman leipäpappeja

”Ohjelmassa ei ollut leipäpappeja. Professorit olivat innostavia ja halusivat todella antaa oivalluksia. Ohjelma oli kunnianhimoinen, mutta onnistunut kokonaisuus”, arvioi Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas kokemustaan.

”Business as usual ei ole mahdollisuus. Se tuli selväksi. Ajanoloon vain nykyistä toimintaansa kehittävä yritys ajautuu ongelmiin, eikä sitä epäjatkuvuuksia täynnä olevassa toimintaympäristössä kauaa tarvitse odottaa”, arvioi Cargotecin johtaja Mikko Vuojolainen, joka osallistuu SLA-ohjelmaan asemapaikastaan USA:sta käsin.

”Harvardin käyttämä case-menetelmä on todella tehokas. Koin että opin todella paljon. Harvardin proffat todella osaavat hommansa”, kiteyttää johtaja Samuli Eskola HK Ruokatalosta.


Mikä on johtoryhmän oikea ikä?

”Johtoryhmä ei saisi olla enempää kuin kolme vuotta samassa kokoonpanossa. Vähintään rooleja on muutettava, jos henkilöiden vaihtaminen ei ole mahdollista.” Kokenut Harvard Business Schoolin huippuprofessori Michael Tushman sai osallistujat mietteliääksi.

”Kyllä tämä kokemus pani miettimään oman johtoryhmän kehittämistä”, kertoo Vapon liiketoimintajohtaja Esa Koivula. Hänen mielestään askellus ohjelmassa oli todella vauhdikasta. ”Asiaa tuli niin, että siinä riittää sulattelemista.”

Myös Empowerin johtaja Jorma Lamminpää piti Michael Tushmanin ajatuksista ja tavasta mallien avulla viestiä keskeisiä ajatuksia. ”Johtoryhmän nuorentamisajatus pani pohtimaan”, hän sanoo.

”Tushman oli kuin piste i:n päällä. Jakso on erinomainen kokonaisuus”, sanoo johtaja Antero Sarén Itellasta tukien muiden osallistujien näkemyksiä.


Innovaatio on kova juttu

Innovaatio ei ole propellipäiden tai tuotekehityksen yksityisomaisuutta. Innovatiivisten ratkaisujen avulla yritykset erottuvat, tulevat ainutlaatuisiksi ja menestyvät.

Yrityksille Open Innovation -strategian luominen tai liiketoimintamallin kehittäminen on uusi asia, joka sai osallistujat pohtimaan innovaation ja johtamisen suhdetta.

”Nautin uudenlaisista ideoista ja näkökulmista. Varsinkin kun ne oli esitetty loistavalla tavalla”, toteaa Laurea-ammattikorkeakoulun kehittämisjohtaja Outi Kallioinen. Korkeakoulujen strateginen johtaminen on viime vuosina korostunut kovasti ja siksi on hyödyllistä olla keskustelemassa alan huippuasiantuntijoiden kanssa ja oppimassa uutta.

Monet organisaatiot pohtivat innovaatiojärjestelmiään eli miten kehitysketteryydestä, uudistumisesta ja ainutlaatuisuuden kehittymisestä pidetään huolta. Innovaatioprosessissa kannattaa erehtyä usein ja mahdollisimman varhain. Silloin panostukset kohdistuvat kehityskelpoisiin innovaatioihin.

”Innovaatiot konservatiivisessa kiinteistöbisneksessä merkitsevät kehitysloikkien ottamista. Innovointi verkostossa on mielenkiintoinen ajatus. Vaikka Tushman saattoikin olla jakson paras proffa, eniten minut pani ajattelemaan uudella tavalla innovaatioista puhunut professori Karim Lakhani”, sanoo Senaatti-kiinteistöjen johtaja Olavi Hiekka.

”Teknologiset innovaatiot ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpiä ovat bisnesinnovaatiot. Niitä olisin halunnut kuulla vielä lisääkin”, sanoo toimitusjohtaja Tarmo Martikainen Tekonivelsairaala Coxasta.


Harvard on lähtölaukaus ideoiden työstämiselle

Monet osallistujista tunnistavat, että saadut virikkeet ovat lähtölaukaus syvemmälle sisäistämiselle, prosessille ja hyödyntämiselle.

Halton Marinen liiketoimintajohtaja Tommi Rantanen jäi pohtimaan, mitä johtajan kaksikätisyys, kyky johtaa samanaikaisesti strategisesti ja operatiivisesti, merkitsee hänen vastuualueellaan. Miten esimerkiksi muutoksen nopeutta voidaan merkittävästi lisätä ketteryyden saavuttamiseksi. CCC:n liiketoimintayksikön johtaja Timo A. Rantanen koki samat asiat tärkeinä itselleen.

Halton Groupin talousjohtaja Janne Pukkila on kollegansa kanssa sitä mieltä, että ideat on prosessoitava vielä kotona niiden sisäistämiseksi sillä tasolla, että ne voi viedä myös käytäntöön.

”Erinomainen lähtökohta sisäistämiselle”, toteaa Pukkila SLA:n Bostonin jaksosta. Manager Tom Backlund Wärtsilästä on samaa mieltä haltonilaisten kanssa. ”Jäi paljon ideoita työstettäväksi”, hän sanoo.


”Sain tuplasti odotuksiini nähden”

”Ohjelma oli kuin hyvä kirja, parin sivun jälkeen se imaisi mukaansa, eikä sitä halua panna pois käsistään. Todella hyvää asiaa; tulevaisuutta varten on otettava aikaa. Sain Harvardin jaksosta tuplasti odotuksiini nähden”, arvioi General Manager Tero Karjalainen Wärtsilästä.

”On hyvä, että mukaan saa hyvät materiaalit ja syventävää tietoa saa luennoitsijoiden kirjoista. Olennaistahan on, että pystyy soveltamaan kuullut ideat”, kiteyttää johtaja Hannu Ruuhijärvi Empowerilta.

”Erinomaiset päivät. Sain monia ideoita ja paljon myös sulateltavaa”, sanoo itsekin tutkimuksen ja väitöskirjan tekemisen keskellä oleva Haaga-Helian johtaja Jouni Ahonen.

”Jakso yllätti positiivisesti”, kiteyttää tuotantojohtaja Pasi Koivisto Vapolta. Talousjohtaja Pekka Pesonen tietotekniikkayritys CCC:ltä on sitä mieltä, että SLA:n Bostonin jakso oli tiivis ja intensiivinen paketti, mutta samalla loistava kokonaisuus.

”Oppimisen lisäksi täällä on ollut hienoa verkottua. Boston oli hieno kokemus”, päättää talousjohtaja Arto Meitsalo Asposta.

Verkottuminen syveni pienryhmissä, kun matka Islannin tulivuoren purkauksen vuoksi pysähtyi New Yorkiin, tosin vain viikonlopuksi. Ryhmän Airbus oli ensimmäisenä Helsinkiin päässyt kone ja matkaan osallistuneet tulivat ensimmäisinä tuhkapilven voittaneena kuvatuksi ja haastatelluiksi moniin medioihin.

”Väsyneimmän näköisen miehen taisivat valita”, sanoi Ekokemin toimitusjohtaja Timo Piekkari, kun hänet kuvattiin seuraavan päivän Kauppalehden kanteen – tyytyväisyyttään kuitenkin Bostonin matkaan vakuuttaen.