Monthly Archives: syyskuu 2017

Voittajat ja häviäjät

Ero voittamisen ja häviämisen välillä ei välttämättä ole aina suuri.                          Urheilussa tiedämme, että ero voi olla sentti tai sekunnin osa. Liike-elämässä ei jaeta hopea tai pronssimitalleja. Vain yksi saa kaupan. Vain yksi nimitetään tehtävään. Voittaminen on tällöin vieläkin tärkeämpää kuin urheilussa. Elämässä voittamisessa asenne on usein ratkaisevassa asemassa. Onnistuminen voidaan ennustaa asenteiden pohjalta, siis millaisia

Hallitse ajatteluasi, kesytä egosi ja johda aidosti

Kysyin kerran Sveitsissä toimivalta muutokseen johtamisen gurulta, professori Paul Strebeliltä, mikä on kaikkein vaikeinta johtamisessa? Hetken asiaa mietittyään, hän sanoi, että ”itsensä johtaminen” Tämänkertainen yhteinen hetkemme käsittelee johtajuuden ydintä, jonka Paul Stebel nimesi ”itsensä johtamiseksi”, mutta voisin hyvin kutsua sitä myös ”oman egon kesyttämiseksi” tai aidon johtajuuden rakentamiseksi. Yksinkertainen totuus johtamisessa on, ettei johtaja voi