Monthly Archives: marraskuu 2015

Miksi CEO Leadership on erilaista: Tiukka yhdensuuntaisuus

Toimitusjohtaja oppii johtamisen yleensä ennen kuin hän saa tilaisuuden johtaa toimitusjohtajana organisaatiota. Väistämättä hän tuo alemmilla organisaatiotasoilla oppimansa mukanaan uuteen tehtävään. Toimitusjohtajalla on valtaa enemmän kuin muilla organisaatiossa ja mahdollisuus myös vaikuttaa. Hän pystyy säätämään rooleja, systeemejä, tekemään valintoja ja linkittämään strategiat ihmisiin. Lyhyesti sanottuna toimitusjohtaja luo edellytykset muille johtaa. Tämä on keskeinen ero toimitusjohtajan

Uuden oppiminen lisää kilpailukykyä – Näin edistät uraasi opiskelemalla työn ohessa

Jo seitsemän vuotta kestänyt talouden laskukausi on synnyttänyt ennen kokemattoman vaihtuvuuden ja työpaikkojen kadon suomalaisten yritysten johdossa. Työelämän murroksen pyörteissä syntyy kuitenkin myös mahdollisuuksia onnistua muuttuneissa uusissa tehtävissä ja edetä omalla uralla. Voidaksemme hyötyä mahdollisuuksista kurkottaa uudelle osaamisen tasolle joudumme kehittämään itseämme. Meidän on pystyttävä omaksumaan lisää tietoa ja uusia taitoja. Nykyisin liiankin moni asia

Partnerillemme Sandy Oggille myönnettiin Yhdysvaltojen korkein HR-kunnianosoitus

Yhteistyökumppanimme Sandy Ogg, CEO.works Inc:n perustaja ja toimitusjohtaja, valittiin torstaina 5. marraskuuta New Yorkissa National Academy of Human Resourcesin kunniajäseneksi. National Academy of Human Resources palkitsee vuosittaisessa gaalassaan poikkeuksellisen ansioituneita ja pitkän uran luoneita HR-toimijoita tunnustamalla heidät akatemian kunniajäseniksi. Kunniajäsenyys on korkein ja arvostetuin yksityishenkilölle myönnettävä HR-kunnianosoitus Yhdysvalloissa. Toimitusjohtajien globaalina kehityspartnerina toimivan CEO.works Inc. -yrityksensä