ME OLEMME VIA GROUP


Juha Nuutila

vanhempi konsultti
juha.nuutila@viagroup.fi
+358 (0)500 705060

Juha Nuutila on kokenut liikkeenjohtaja, joka on pitkäjänteisesti kehittänyt itseään, ja on nyt valmis antamaan osaamisensa ja kokemuksensa asiakkaiden käyttöön johdon konsulttina.

Työkokemus ja osaaminen

ProAgria Keskusten Liiton toimitusjohtaja (2015-2019). ProAgria luo arvoa kehittämällä asiakasyritystensä kilpailukykyä ja kannattavuutta. ProAgrialla on vahva näyttö asiakkaidensa tuottavuuden ja kannattavuuden paranemisesta.

Juhalla on yli 20 vuoden kokemus vähittäiskaupan johtamisesta Keskossa (1987-2007), SOK:ssa (2008-2014) ja Specsaversissa (2007-2008). Verkoston, ketjutoiminnan ja hankinnan kehittäminen ja johtaminen ovat vahvoja osaamisalueita. Hän on toteuttanut menestyksellä liiketoiminnan muutoksia, vienyt läpi ketju-uudistuksia kauppiaskunnassa ja perustanut uusia vähittäiskauppaketjuja ja toimintoja sekä kasvattanut ja kehittänyt maatalous- ja konekaupan toimintaa Baltian maissa. Kesko saavutti 2000-luvun alussa johtavan aseman Baltian maatalous- ja konekaupassa.

Specsaversin ensimmäisenä maajohtajana Juha oli muuttamassa optisen kaupan toimintamallin ja toteuttamassa mm. yrityskaupoin (Tähtioptikko-ketjun liiketoiminnan osto) ketjun kasvattamisen nopeasti yhdeksi johtavista optikkoketjuista.

S-ryhmässä Juha toimi rautakaupan ensimmäisenä ketjujohtajana. Sinä aikana laajennettiin Kodin Terra -verkosto, perustettiin S-rauta -ketju ja S-Yrityspalvelu Oy.

Juha on ollut perustamassa useita start-upeja: v. 2007 perustajaosakkaana Belor-Agro Oy:ssä, josta kasvoi Suomen menestyvin lannoitemaahantuontiyritys. ProAgriassa Juha oli perustamassa kaksi hyvän alun saanutta start-up-yritystä. Ympäristövaikutuslaskentaan keskittyvä Biocode Oy ja maanviljelijän sähköinen platform Bisnes+ Oy.

Vuosien varrella Juha on toiminut usean organisaation hallituksessa, kuten K-maatalousyhtiöt Oy, Eestin, Latvian ja Liettuan maayhtiöt, S-yrityspalvelu Oy, Mtech Digital Solutions sekä edellä mainitut start-upit.

Strategioiden luominen ja toimeenpano on ollut keskeinen osa eri tehtäviä. Vahvin kokemus on verkosto-organisaatioiden johtamisesta.

Koulutus

MMM, Helsingin Yliopisto 1988, MBA, Henley 2014 ja VIA Senior Leadership in Action -kehitysohjelma vuonna 2015. Lisäksi vuosien varrelta on useita johtamisvalmennuksia, kuten JOKO ja uusimpana meneillään oleva Master Value Coach. Parasta oppia on kuitenkin ollut opitun soveltaminen käytäntöön.

OTA MINUUN YHTEYTTÄ