Susiluoto Simo

Senior Advisor

Simo Susiluoto on ollut mukana voimakkaasti kehittämässä suomalaista aikuiskoulutusjärjestelmää opettajana ja kouluttajana, oppikirjantekijänä, lukuisissa oppilaitosten välisissä ja julkishallinnon nimeämissä työryhmissä  sekä kahden suuren oppilaitoksen johtotehtävissä yhteensä 30 vuotta, viimeksi 18 vuotta Adulta Oy:n toimitusjohtajana ja johtavana rehtorina. Rehtorintoimen ohella hän on koko uransa ollut ajan toiminut myös aktiivisesti konsulttityössä laajentaen tällä tavoin aikuisoppilaitoksen perinteistä toimialuetta elinkeinoelämän kehittämistehtävään.
 
Yliopiston jälkeen Simo Susiluoto työskenteli vv. 1972-1978 valtioneuvoston kansliassa tutkijana ja suunnittelijana. Pääasiallinen tehtäväalue oli elinkeinoelämän prosessien tutkiminen sekä valtakunnantasoinen aluekehitys. Hänet valittiin silloiseen Pääkaupunkiseudun Ammatilliseen Kurssikeskukseen v. 1978 ensin yleisaineiden opettajaksi, josta siirtyi seuraavana vuonna osastonjohtajaksi, jonka jälkeen tulosvastuulliseksi toimialajohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi yksikköön, jossa tuolloin opiskeli n. 300 eri alojen aikuisoppijaa.
 
Vuonna 1988 Susiluoto valittiin Järvenpään Ammatilliseen Kurssikeskukseen (sittemmin Keski-Uudenmaan aikuiskoulutuskeskus ja Adulta Oy) rehtoriksi. Susiluoto toimi em. oppilaitoksen johtavana rehtorina ja toimitusjohtajana 18 vuotta, jona aikana Adulta kehitettiin johdonmukaisella työllä ”aikuisten ammattikoulusta” nykyaikaiseksi elinkeinoelämän kehitystarpeita seuraavaksi, liikeperiaatteella toimivaksi koulutusorganisaatioksi, jonka toiminnan kohteena ovat yritykset ja työssä olevat aikuisoppijat. Tänä aikana Adultan opiskelijamäärä kymmenkertaistui nousten 11000:een ja sen liikevaihto nousi noin 20m€:oon. Se oli alallaan kansainvälisin ja Suomen neljänneksi suurin.
 
Uransa aikana Susiluoto on ideoinut, suunnitellut, organisoinut ja toteuttanut 30 vuoden aikana jopa satoja eri alojen koulutusprojekteja. Hän on myös tuottelias oppikirjantekijä, joka on yksin tai eri työryhmien kanssa kirjoittanut lähes kaksikymmentä taloudellisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä käsittelevää suosittua aikuisten ja nuorten ammatilliseen koulutukseen suunnattua oppikirjaa. Susiluoto on kirjoittanut myös lukuisia artikkeleita mm. aikuisten oppimisesta.
 
Simo Susiluoto on ollut erittäin kysytty esiintyjä, esitelmöitsijä ja konsultti. Hän on toiminut oman työn ohella aktiivisesti konsulttina keskeisimpinä aihealueina strategiset prosessit, erityisesti Balanced Scorecard -logiikka ja sen soveltaminen, johtaminen ja johtoryhmätyön kehittäminen. Simo Susiluoto on esiintynyt myös kansainvälisissä seminaareissa luennoitsijana, joista mainittakoon seminaarit Beijingissä (1999), San Sebastianissa (2001) sekä European Forum for Vocational Education and Training Luccassa (2004).
puh: +358 20 740 2800
gsm: +358 500 609 609