Uutisella on taustansa - tässä tapauksessa hieno sellainen

25.03.2006 19:00

Uutisella on taustansa - tässä tapauksessa hieno sellainen

Aamun Hesari kertoo, että Ruotsin valtion energiayhtiö Vattenfall yhdistää Suomen ja Ruotsin sähkönjakelun, ja että sen johtajaksi tulee Lauri Virkkunen Suomesta.

Päätöksillä on taustansa. Myöskään tämä päätös ei ollut sattuma.

Suomen Vattenfallissa Lauri Virkkunen johti ensin sen verkkoliiketoimintaa, kuuden ostetun sähköyhtiön sähköverkkoja. Maija-Liisa Frimanin lähdettyä yhtiöstä AspoCompin johtoon, Lauri Virkkunen seurasi häntä koko Vattenfall Suomen toimitusjohtajana.

Viime syksynä Vattenfall Verkko sai valtakunnallisen kunniamaininnan Liikkeenjohdon konsultit ry:n Menestystarinat 2005 -kilpailussa. Syynä oli se, että ostettujen yhtiöiden sulauttaminen yhdeksi hyvin toimivaksi yhtiöksi oli sujunut hyvin. Tulokset olivat itse asiassa erinomaisia:
- Kaikkien esimiesten mitattu johtaminen oli parantunut
- Organisaation toimivuus oli edistynyt merkittävästi 16:sta 20:stä mitatusta muuttujasta
- Kustannukset per palveltu asiakas olivat laskeneet -17 %
- Kannattavuus oli ottanut loikan, kateprosentti oli kasvanut 15 prosentista 31:een (EBIT)
- Pääoman tuotto oli kasvanut 190 % (RONA).

Konsultilla on tällaisissa tilanteissa hyvin konkreettinen mittari. Se on laskettavissa senttimetreissä ja havaittavissa niin johdossa kuin muuallakin organisaatiossa; suupielen etäisyys toisesta.

Ei ollut ihme, että kehitys kiinnitti huomiota myös muualla Vattenfallissa, erityisesti pääkonttorissa.

Kun Lauri ottaa vastuulleen myös Ruotsin Vattenfallin sähköverkkojen toiminnan, VIA-tiimi toivottaa onnea ja menestystä. Tällaisessa kehityksessä on todella miellyttävää olla mukana.

- Tero J. Kauppinen