Millaista johtajaa halutaan seurata01.05.2007 21:24Mitä ihmiset odottavat johtajaltaan? Millaista johtajaa halutaan seurata?Kolme kovaa viestiä johtajalleOtetaan lähtökohdaksi tutkimukset, joita johtamisesta on tehty. Suurissa kansainvälisissä johtajuustutkimuksissa on mukana jopa kymmeniä tuhansia vastaajia kaikista maapallon kolkista. Seuraavassa vedetään yhteen lukuisa määrä tutkimuksia joukossa myös muutama vuosi sitten tehty oma kyselytutkimukseni, jossa aineisto kerättiin 13 maasta. Viesti #1: ”Sanasta miestä, sarvesta härkää”Suomalainen sananlasku kertoo, että härän niskat taipuvat kääntämällä sarvista. Onko johtajan sana niin vahva, että siitä vääntämällä kääntyvät johtaja niskat. Ainakin pitäisi olla, jos on uskomista tutkimuksiin. Kerta toisensa jälkeen listojen kärkeen nousee luotettavuus ja uskottavuus (credibility). Johtajan sanomisiin on pystyttävä luottamaan. Jotkut tutkimukset kutsuvat tärkeintä ominaisuutta rehellisyydeksi (honesty). Jos ihminen epäilee johtajan sanoja, hän ei toimi niiden mukaan. Johtajan vaikuttamis- ja johtamisvoima laskee. Haasteellisessa ja epävarmassa tilanteessa on tärkeää, että ”perälauta pitää”, johtajan päätösten pohjalta voidaan toimia. Viesti #2: ”Johtajan tulee tietää, mihin on viemässä joukkoaan”Johtamisessa on paljon kysymys tahdosta. Tahdon kirkastaminen niin, että jokainen miehistön jäsen ja matkustaja tietää, mihin olemme yhdessä menossa, näyttää tutkimusten mukaan olevan toiseksi tärkein asia. Johtajuus kärsii olennaisesti, jos päämäärät hämärtyvät. Johtaja ei voi antaa sellaista, mitä hänellä ei ole, ei myöskään suuntaa eikä visiota. Viesti #3: ”Kapteenin on osattava navigoida”Kun astumme laivaan, oletamme että kapteeni osaa navigoida. Emme ole valmiita seuraamaan johtajaa, jonka ammatilliseen osaamiseen emme luota. Ei riitä, että kapteeni tietää minne haluaa. Hänen on osattava navigoida laiva perille. Toimitusjohtajan on tunnettava bisneksensä, yrittäjän asiakkaansa ja esimiehen vastuualueensa. Montako pistettä kymmenestä antaisit itsellesi liiderinä kullekin kolmesta johtamistutkimusten mukaan tärkeimmästä asiasta? Saman testin voit mielessäsi tehdä myös omasta esimiehestäsi. Tero J. Kauppinen |