Ajankohtaista

G-MIES

”Olen löytänyt johtamisen G-pisteen”, tekstitti Tero J. Kauppinen konsulteilleen vuonna 2011. G-voiman löytyminen on muuttanut käsitystä siitä, kuinka paljon johtamisella voi vaikuttaa yrityksen lopputulokseen. Paljon enemmän kuin on luultu.

G-tekijää löytyy kaikkialta, mikä ei ole varsinaista strategiaa  tai operatiivista toimintaa. Arkikielessä sitä voi kutsua johtamisprosessiksi, myös muutoksen johtamiseksi. Normaalisti tekijät on delegoitu eri yksiköille, esimerkiksi taloushallintoon, HR:lle tai ICT:lle. Kuitenkin vasta silloin, kun yhteenkuuluvuus tiedostetaan ja osat säädetään toimimaan yhdessä samansuuntaisesti, niistä syntyy G-voima.

Koko artikkeli on julkaista Kauppalehti Optiossa 26.9.2013.

Lue artikkeli tästä >>