Ajankohtaista

HR-ammattilaiset kokoontuivat Keilarannassa

Noin 30 HR-ammattilaista kokoontui Keilarantaan kuulemaan asiaa johtamisesta ja HR:n roolista.

Iltapäivän aikana puhuttiin mm. VIA Groupin Leadership Academysta, jonka vuoden mittaisiin kehitysohjelmiin (SLA, LA, PALS) itsenäisenä seminaarinakin toimiva Gasellijohtaminen tarjoaa joustavan aloituksen nyt seitsemän kertaa vuodessa. Keskustelua käytiin myös VIA Groupin uudesta eMBA-koulutuksesta, joka käynnistyy syksyllä ja joka on herättänyt suurta kiinnostusta johdon keskuudessa.

Ylimmällä johdolla on oma erityinen roolinsa johtamisessa. Seniorijohdon, myös HR:n, on hyvä oivaltaa oma innovatiivinen tehtävänsä onnistuneen johtamisen designerina, johtamisen johtajana.

Käsittelimme keinoja, joiden avulla HR:n ja organisaation johtamista kehitetään kilpailijoita paremmaksi. Kilpailussa menestymisen tueksi tarvitaan strategian lisäksi myös PELIKIRJA. Tero J. Kauppisen esittelemän Johtamisen PELIKIRJA -hankkeen tarkoituksena on koota yksiin kansiin parhaat kokemukset merkittävimpien johtamishaasteiden ratkaisemiseen.

Maailman HR:n ykköguru Dave Ulrich näkee HR:llä neljä kehityskaarta. Ensimmäisen tason HR on henkilöhallintoa, toista tasoa hän kuvaa sanoilla ”HR:n käytännöt”, kolmannella tasolla HR lähtee luomaan strategiansa ja neljännellä tasolla lisäarvoa luodaan soveltamalla ulkoa-sisään –periaatetta. Ulrichin määrittämän neljän elinkaaren tai tason malliin on helppo yhtyä. Jos HR haluaa olla liiketoiminnassa todellinen pelaaja eikä vain valmentaja tai kuiskaaja, sen on hallittava henkilöstöfunktio kaikilla neljällä tasolla. Dave Ulrichin sanoin – ”HR on on yrityksen transformoiva voima.” Lue koko artikkeli nettisivuiltamme tästä >>

Iltapäivän aikana totesimme, että ”kaksikätisyys” johtamisessa vaatii kolmen pelikentän hallintaa. Strategisen uudistumisen ja operatiivisen kehittämisen lisäksi tarvitaan ketterää kykyä implementoida tarvittavat muutokset. Tämä dynaaminen kyvykkyys (muuttaa tarvittavia kyvykkyyksiä), on organisaatiolle elintärkeä ja HR:n rooli sen vaalimisessa on keskeinen.

Koska johtaminen selittää yli puolet organisaation tuloksista – 51,3 % (Kauppisen väitöskirjatutkimus), on HR:llä halutessaan vahva rooli tuon vipuvarren laadun kehittämisvastuussa.

Johtamisen G-faktori on keskeinen voimatekijä. Se muodostaa johtamisen G-voiman, joka vaikuttaa 43-65 % johtamisen kokonaisvaikutuksesta – riippuen organisaation koosta ja laadusta. Sen voimakkuutta ja toimintaa ei aina havaita eikä tiedosteta, koska G-voiman osatekijät ovat pirstoutuneet organisaatiossa eri vastuualueille. Joudumme jatkuvasti tekemisiin G-faktorin toimimattomuuksien kanssa.

Asiapitoisen iltapäivän päätteeksi risteilimme Helsingin edustalla ja sää oli kuin morsian. Saimme teiltä myös paljon positiivista palautetta päivän annista.

Seuraava HR:lle suunnattu tilaisuus pidetään 6.11.2012. Merkitse päivä jo kalenteriisi, lisätietoa tulossa.

Avainsanat: , , , , ,